Olin ennättänyt tyhjätä laukkuni ja juuri ja juuri asettua taloksi päärakennuksen ullakolta löytyvään kamariin, kun Asta oli jo ilmestynyt kamarin ovelle. 
"Hui hitto", huuliltani lipsahti ilmoille ja Astan naama vääntyi omahyväiseen virneeseen.
"Kuules se on pojankloppi semmonen homma, että mää pidän sua silimällä!" Asta naurahti ja katseli kulmakarvat koholla lipaston päälle nostamaani tablettia. "Täälä et kuule kerkiä tuota pahemmin räpläämään. Kyllä se on nuoriso kuule pilalla..." Asta jatkoi jälleen kerran loputonta pälätystään samalla, kun etsin taskusta puhelintani...